Tietoisku ruletista

Varmasti meistä jokainen on joskus nähnyt jossain rulettipöydän. Jos ei muualla, niin televisiossa, onhan tämä punamustista sektoreista, kuulasta ja pyörivästä pelialustasta tunnettu peli saavuttanut jo lähes ikonisen aseman populaarikulttuurinkin piirissä. Muun muassa itse salainen agentti 007, eli James Bond on suuri ruletin ystävä, ja hänen mukaansa on nimetty eräs tunnettu pelitaktiikkakin. Suomalaiset televisionkatsojat muistavat varmasti sarjan Puhtaat valkeat lakanat, jossa hieman hämäränoloisista bisneksistään tunnettu Irene Raikkaan hulivilimies Eero Kurppa perusti salakapakan, jossa pyörivät mitkäs muutkaan kuin rulettipöydät! Ruletista on tehty myös erilaisia variaatioita, joiden moni ei osaa edes ajatella saaneen alkunsa rulettipöydästä. Yksi tällainen esimerkki voisi olla esimerkiksi Wheel of Fortune, tai kotoisammin Onnenpyörä, jossa mustat ja punaiset lokerot on vaihdettu erilaisiin rahasummiin ja rosvosektoreihin. Mutta mistä tässä legendaarisessa pelissä on lopulta kysymys, ja miten sitä pelataan? Lopetetaan ihmettely ja otetaan selvää!

Ruletin historiaa

Monet uskovat ruletin saaneen alkunsa 1600-luvulla eläneen tiedemiehen Blaise Pascalin keksinnöstä, mutta kyse on laajalle levinneestä väärinkäsityksestä. Todellisuudessa ensimmäisen nykymuotoisen rulettipelin kehittivät veljekset Francois ja Louis Blac vuonna 1841. Näiden Saksassa asuneiden veljesten ansiota on, että ruletissa on vain yksi nolla, ja että numerot laitettiin entistä tasapainoisempaan järjestykseen. Lopulta Bad Homburgin kasino sai olla se paikka, jossa ruletti otettiin ensimmäisenä käyttöön. Ruletti alkoi leviämään tulikiven lailla, ja saavutti lyhyessä ajassa suuren suosion.

Kun Francois Blanc muutti veljensä kuoleman jälkeen Monacoon, pyysi ruhtinas tätä perustamaan Monacon ensimmäisen kasinon. Ruletti näyttelikin suurta roolia, kun Monte Carlosta alettiin kehittämään sellaista luksusluokan lomanviettopaikka ja peliparatiisia, jollaisena se nykyään tunnetaan. Ehkä juuri tämän Monte Carlo -yhteyden vuoksi ruletin yllä tuntuu vieläkin leijuvan eräänlainen yläluokkaisen loiston aura.

Yhdysvalloissa ruletin asema ei koskaan vakiintunut, sillä sen sääntöjä muutettiin casinonomistajille suopeampaan suuntaan. Osaksi muun muassa juuri tästä syystä ruletista onkin olemassa useampia versioita. Seuraavaksi tutustumme siihen, mitä eroa on amerikkalaisella, eurooppalaisella ja ranskalaisella ruletilla.

Ruletin säännöt

Pelikierros alkaa aina silloin, kun panokset on asetettu rulettipöydälle. Numerot pöydällä vastaavat numeroita rulettipyörän kehällä. Haluttu panos asetetaan joko värille, numerolle tai numeroiden yhdistelmälle. Kun arvonta on käynnistetty, odotetaan että kuula pysähtyy jonkin kehän numeron kohdalle, jonka jälkeen voitot jaetaan, ja aloitetaan uusi kierros.

Panosten asettaminen

  • Mustat ja punaiset numerot. Panoksen voi asettaa kummalle tahansa värille. Jos kuula pysähtyy valitulle värille, on seurauksena voitto, voittosuhteella 1:1.
  • Pariton vai parillinen. Vetoa voi lyödä joko parillisen tai parittoman nomeron puolesta. Oikein arvaamalla voittosuhde on jälleen 1:1.
  • Pienet vai isot numerot. Numerot 1 – 18 on luokiteltu pieniksi ja 19 – 36 suuriksi. Jos arvaat kumpaan kategoriaan arvottu numero kuuluu, on voittosuhde tuttu 1:1.
  • Sarake. 12 numeron valikoima, jossa kaikista numeroista voi lyödä erikseen vetoa. Voittosuhde 2:1.
  • Tusina. Kuin sarake, mutta panos asetetaan valikoimille 1 – 12, 13 – 24, ja 25 – 36. Voittosuhde 2:1.
  • Kuusi numeroa. Kun panos asetetaan kahden rivin ulkoreunojen risteykseen, lyödään vetoa kahden rivin kuudesta numerosta. Kun arvottu numero on mikä tahansa näistä kuudesta numerosta, on voittosuhde 5:1.
  • Neljä numeroa. Panos asetetaan neljän numeron risteykseen. Jos joku näistä numeroista arvotaan, on voittosuhde 8:1.
  • Neljä ensimmäistä numeroa. Kun panos asetetaan nollan ja ykkösen ulkoreunojen risteykseen, lyödään vetoa neljästä ensimmäisestä numerosta 0, 1, 2 ja 3. Voittosuhde 8:1. Mahdollinen vain ruletin eurooppalaisessa versiossa.
  • Kolme numeroa. Kun panos asetetaan jonkin rivin laitanumeron reunaviivalle, lyödään vetoa tuon rivin kolmesta numerosta. Voiton sattuessa kohdalle, on voittosuhde 11:1.
  • Kaksi numeroa. Kahdesta numerosta lyödään vetoa asettamalla panos niiden väliselle viivalle. Jos jompikumpi osuu, on voittoprosentti 17:1.
  • Yksi numero. Jos onnistut arvaamaan oikein minkä tahansa yksittäisen numeron(jollaiseksi myös nolla ruletissa lasketaan), on voittosuhde 35:1.

Eurooppalainen ja amerikkalainen ruletti erottuvat toisistaan siinä, että amerikkalaisessa ruletissa on erooppalaisen ruletin yhden nollan sijaan kaksi nollaa. Pelaajan kannalta yksinollainen versio on parempi, niinpä monet netticasinot suosivatkin pelin eurooppalaista versiota.

Ranskalainen ruletti eroaa eurooppalaisesta ja amerikkalaisesta ruletista lähinnä pelin pelaamiseen ja käytännön järjestelyihin liittyvän normiston, ei niinkään pelin sääntöjen suhteen. Jotta rulettia voitaisiin kutsua ranskalaiseksi, on siinä oltava kolme pelinhoitajaa, jotka ottavat vastaan pelaajien panostukset, ja siirtävät pelimerkkeijä tarkoitusta varten kehitetyllä haravalla.

Ainoa sääntö, joka erottaa ranskalaisen ruletin eurooppalaisesta ja amerikkalaisesta ruletista on niin sanottu en prison -sääntö. En prison -sääntö tarkoittaa sitä, että jos pelaaja asettaa minkä tahansa 1:1 voittosuhteen panoksen, mutta arvottu numero onkin nolla, jää panos ikään kuin vangiksi(en prison on suomeksi “vankina”). Jos seuraavalla kierroksella arvottu numero on sitä, mitä pelaaja arvasi, saa hän itselleen vangiksi jääneen panoksen. Mikäli arvaus menee mönkään, jää vankina oleva panos talolle.

Ruletti netissä

Tänä päivänä ruletti kuuluu käytännössä kaikkien netticasinoiden pelivalikoimiin. Vaikka säännöt ovatkin ruleteissa pääpiirteissään aina samat, on jokaisella casinolla kuitenkin usein monta eri rulettia. Samoin joka kasinolta alkaa tätä nykyä löytyä niin pelin eurooppalaisia yksinollaisia kuin amerikkalaisia kaksinollaisiakin versioita. Vaikka yksinollaisessa ruletissa voittamisen todennäköisyys on suurempi kuin kaksinollaisessa ruletissa, haluavat monet pelata vain ja ainostaan amerikkalaista rulettia. Tämä on niitä henkimaailman juttuja kaiketi.

Suurin osa netticasinoiden ruleteista on säännöiltään identtisiä fyysisen maailman tavallisiin ruletteihin verrattuna. On kuitenkin olemassa myös erilaisia vain internetistä löytyviä rulettiversioita, joissa on yleensä jonkinlainen tavallisesta ruletista poikkeava sääntömuutos tai erikoisominaisuus. Tämä erikoisominaisuus voi olla esimerkiksi jackpot, jonka voittaa vaikkapa pyöräyttämällä saman numeron useasti peräkkäin.